Matka Veijalainen

Lontoo - Bryssel - Pariisi

27.5.-1.6.2018 | 6 päivää | Lontoo 2 yötä, Bryssel 1 yö, Pariisi 2 yötä

Lontoo, Bryssel ja Pariisi, kolme niin suurenmoisen maineen omaavia, mutta niin erilaisia pääkaupunkeja samalla matkalla! Lontoossa tutustumme kuuluisimpiin nähtävyyksiin opastetulla kiertoajelullamme, jolloin tutuksi tulevat mm. Thames-joki, Big Ben, Buckinghamin palatsi, Westminster Abbey, London Bridge, London Eye ja lopuksi ehtii vielä Harrodsin tavarataloonkin. Lontoossa olemme kaksi yötä, joten aikaa jää mukavasti myös käyntiin lisäretkellä pitkän historian kokeneessa Windsorin linnassa, mikä on yksi kuningatar Elisabethin residensseistä. Bryssel puolestaan on kaikkien ajatuksissa EU:n pääkaupunkina, mutta vain harva meistä on käynyt nauttimassa sen rennosta ilmapiiristä, erinomaisista ravintoloista ja kahviloista, huippuluokan ostosmahdollisuuksista, kauniista arkkitehtuurista ja monipuolisista nähtävyyksistä. Brysselin Grand-Place -keskusaukiota kaupungintaloineen pidetään yhtenä maailman kauneimmista ja se on merkitty myös UNESCOn maailmanperintölistalle ainutlaatuisuudellaan. Pariisissa näemme kuuluisammat ja mielenkiintoisimmat nähtävyydet opastetulla kiertoajelulla mm. Eiffel-tornin, Riemukaaren ja Champs- Elysées -kadun. Pariisissa riittää nähtävää ja koettavaa jokaiselle mielenkiinnon mukaan, on museoita, huippumuotia ylellisissä kaupoissa, romanttisia puistoalueita, koristeellisia siltoja, upeaa arkkitehtuuria. Aika Pariisissa kannattaa käyttää tehokkaasti joko valinnaisilla retkillämme tai seikkailuihin omin päin suurkaupungin vilinässä. Mieli jää vielä Pariisista lähdönkin jälkeen harhailemaan sen monille sokkeloisille kaduille.

Tällä matkalla koemme kolmen maan suurten metropolien nähtävyydet mukavasti ja kiireettömästi laadukkaalla bussillamme.

Hinta 1290 € / hlö / 2 hh, 1hh lisä 290 €  

HINTA SISÄLTÄÄ

  • Laadukkaan linja-autokuljetuksen ilmastoidulla turistibussilla
  • (Liitäntäkuljetukset Suomessa lisähintaan)
  • Lennot Helsinki – Pariisi, Lontoo - Helsinki
  • Hyvätasoiset hotellimajoitukset 2hh
  • Puolihoito ruokailut
  • Kaupunkikiertoajelu Pariisi, Bryssel ja Lontoo
  • Matkanjohtajan palvelut

LISÄMAKSULLISIA RETKIÄ

  • Eiffel torni 35€
  • Seine risteily 25€
  • Lido kabaree show lippu ja ½ pulloa samppanjaa 125€
  • Windsorin linna 60€


MATKAOHJELMA

1. pv HELSINKI ­­- LONTOO

Tapaamme Helsinki-Vantaan lentoasemalla, josta suora lento Lontooseen. Teemme iltapäivällä opastetun kaupunkikierroksen, jonka aikana käymme katsomassa Lontoon nähtävyyksiä, joista kuuluisimpia ovat Big Ben, Westminster Abbey, London Eye, Buckinghamin palatsi, Trafalgar Square ja Piccadilly Circus.

Majoitumme kahdeksi yöksi aivan Lontoon keskustaan, yhteinen illallinen.

2. pv LONTOO

Lontoossa jää myös omaa aikaa nauttia suurkaupungin sykkeestä. Voit lähteä, vaikka rentouttavalle ostoskierrokselle Portobello Roadille, tunnettuun Harrodsin tavarataloon tai Oxford Streetin kauppoihin. Ostosten lomassa on mukava pysähtyä nauttimaan vaikkapa lasillinen paikalliseen brittiläiseen pubiin. Madame Tussaudin vahakabinetti on myös ainutlaatuinen kokemus monine kuuluisuuksineen. Entäpä vierailu Buckinghamin palatsin kuninkaallisissa sisätiloissa tai risteily pitkin Thames jokea?

Järjestämme halukkaille lisämaksullisen retken Windsoriin, kuninkaitten linnaan, retken kesto 5 tuntia. Iltapäivällä nautimme yhdessä Afternoon tean kaikkine herkullisine paakelseineen, mikä mahtava huipennus tälle matkalle.

3. pv LONTOO - BRYSSEL

Aamiaisen jälkeen otamme suunnaksi EU:n ja Belgian pääkaupungin Brysselin. Doverin satamakaupungista nousemme Englannin kanaalin ylittävään lauttaan. Lauttamatka kestää 90 min. Saavuttuamme Brysseliin tutustumme tähän kaikkien tuntemaan kaupunkiin, jossa vain harva meistä on vieraillut paikallisoppaan johdolla. Yhteinen illallinen

4. pv BRYSSEL - PARIISI

Aamupäivän aikana saavumme Ranskaan ja edelleen ihanaan Pariisiin. Aluksi vierailemme Mont Mart taiteilijoiden kukkulalla, jossa saamme ihailla Pariisin loistoa. Mahdollista lähteä lisämaksulliselle retkelle Seinen risteilylle. Majoitumme hotelliin ja nautimme illallisen.

5. pv PARIISI

Kaupunkikiertoajelu paikallisoppaan johdolla. Moni-ilmeisen kierroksemme aikana näemme vanhan Oopperan, Madeleine kirkon, Place Vendomen, Notre damen kirkon ja Eiffel tornin.  Ajamme eleganttia, maailmankuulua paraatikatua Champs- Elyséeta pitkin Riemukaarelta Concorde aukiolle ja näemme maailman suurimman taidekokoelman omaavan Louvren lasipyramideineen. Tutustumme myös latinalaiskorttelien värikkääseen elämään. Mahdollista lähteä lisämaksulliselle retkelle Eiffel torniin ja Lido kabaree esitykseen

6. pv PARIISI – HELSINKI

Aamiaisen jälkeen aloitamme kotimatkan lentämällä Helsinkiin Charles de gaulle lentoasemalta.


MatkaOpas 2018

Lue uusin matkaoppaamme ja tutustu nopeasti matkatarjontaamme

Voit myös tilata paperisen MatkaOppaan kotiisi helposti.

LUE TÄSTÄ UUSI
MATKAOPAS 2018